31.12.2012

Here comes 2013

Hauskaa, mahtavaa, iloista, onnellista, mutta silti tarpeeksi rauhallista uutta vuotta 2013 kaikille!! Olkaa melkeen ihmisiks ja varovaisia sit taas niitte raketeide kans, ettei vuosi ala silmälekurissa (: Myöskin raketeille on lähetysalustat, niitä ei kuulu siis lähettää mm.suusta, perseestä tai kädestä, anteeks ku valistan, mutta tuskin vuosi alkaa hirveän hyvin polilla kököttäessä (:
Ja sitten vielä, ei jätetä kaveria hankeen jäätymään (vaikkei siel kauheen kylmä olisikaan)..

Kasuuu kuittaa ja toivottaa vielä kerran hyvää uutta vuotta (:

http://photo.elsoar.com/wp-content/images/2013-Wallpaper-HD-10.jpg

25.12.2012

Joulu 2012

Heei!

Hyvää joulun aikaa vielä näin alkuun kaikille, vaikka itse joulu jo menikin.
Aattelin vähän kertoa meiän joulusta.
Joulukynsistä vähän kuvaa.

 Meillä jouluun kuuluu aina kauheat määrät kukkia. Joulutähtiä, hyasintteja, amarylliksia.. Mitä nyt ikinä vaan sattuukin kotiin jostain ilmestymään. 
Amaryllis-kimppu

Joulutähtiä ja hyasintteja

Sitten on tietysti joulukuusi, jonka minä yleensä päädyn koristelemaan. Tänä vuonna sen kuitenkin suoritti faija, koska itse vetelin sikeitä, enkä tiennyt edes tuon taivaallista kuusen sisälle tuonnista. 
Joulukuusi by. faija

Aamupalaksi riisipuuroa ja sekametelikeittoa

  Vietämme jouluaaton mummillani. Aina. Tai ainakin niin on tehty nyt viimeiset 17 vuotta, joten en tiedä muuta tapaa viettää joulua. Syömme siellä jouluruoan, käymme joulusaunassa, jaamme lahjat.. Sellaista perinteistä. Tällä kertaa etenimme melkein tarkalleen näin. Noin 18 aikaan saavuimme kävellen mummille (hän asuu siis vähän matkan päässä meistä, ja oli kaunis kuutamo joka valaisi matkaamme), jonka jälkeen koristelimme siellä faijan kanssa kuusen. Sitten käytiin vuoroillamme saunaan. Kaikkien käytyä saunassa syötiin jouluateria. Tässä vaiheessa kello alkoi jo lähennellä uhkaavasti 21:tä. Jouluruoka saatiin päätökseen joskus 22 aikaan. Sen jälkeen vain nuokuttiin, katseltiin outoja scifi-sarjoja televisiosta, etc.. Sitten jaettiin lahjat, juteltiin niistä ja tutustuttiin uusiin vempeleisiin. Sitten katsottiin taas telkkaria, tällä kertaa jotain niinkin exoottista (eroottista) kuin crank 2- high voltage.. Kello taisi olla jo yli 1. Astioiden tiskaamisen ja pienen siivouksen jälkeen pääsin kotiin vähän yli 2. Matka sujui edelleen kauniissa kuun valossa, vaikka hän vähän pilvien taakse olikin piiloutunut, ulkona näki silti vielä sillälailla, että tiellä pysyi. Vielä vähän ennen 3:akin oli vielä melkeinpä valoisaa, juuri ennen kuin nukahdin. 
  Siinäpä nyt noin suurinpiirtein näitä joulukuulumisia, nyt pientä lahjakuvaspämmiä.





Body Lotioniii





Kolpakko (aka. oluttuoppi)
Pinkit villasukat, vaaleensiniset lehmusukat, lompakko ja  kännykkäpussi

Mystinen salkku..






























...joka sisälsi veitsiä (;

Kalenteri, musta kynttilä, neonvihreä colt-sytytin ja lakulehmä-karkkeja



Koitin saada parempaa kuvaa tuosta kynttilästä.

The 69 Eyes Red-punaviiniä ja Gran Baron-kuohuviiniä

Geisha-karkkeja ja Fazermint-konvehteja

Näiden lisäksi hieman käteistä (;
Ja anteeks noiden kuvien oudost asettelusta, blogger ei selvästikään ollut mun kanssa yhteistyötuulella, tai sit oon vaa huono x) 

23.12.2012

Pipariset rommirahkapiiraset

Heloo!

Tälläsiä nyt erehdyin tekemään vielä ennen joulua tähtitorttujen lisäksi, oli aika omnom, vaikka se vuoasta irrottaminen meinaskin tuhota puolet sadosta.. Tosiaan, asiaan..

Pipariset rommirahkapiiraset

1 pkt (500g) piparkakkutaikinaa (pakaste)

Täyte:
1 pieni (150g) omena
2 prk (á 200g) Valio maustettua rahkaa, rommirusina
1 kananmuna

Pinnalle:
2-3 dl puolukoita (pakaste)
n.1 dl vettä
n. ½ dl hyytelösokeria

Tee näin:

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Jaa taikina 12 palaan. Pyörittele palat palloiksi ja litistä niitä hieman. Painele taikinapalat voidellun 12 kappaleen muffinipellin syvennyksiin siten, että taikina ylettyy kolojen yläreunaan asti. Nosta pelti jääkaappiin.
    Kuori omena, poista siemenkota ja leikkaa hyvin pieniksi kuutioiksi. Sekoita omena, rahka ja muna keskenään. Jaa täyte taikinapohjien päälle. (Täytettä on runsaasti).
    Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla 20-25 minuuttia. Anna leivonnaisten jäähtyä ennen irrottamista.
    Jaa jäiset puolukat piirasten päälle.
   Kiehauta vesi kattilassa. Sekoita joukkoon hyytelösokeri ja kiehauta uudelleen. Anna hyytelön jäähtyä 2-4 minuuttia. Lusikoi hyytelö marjojen päälle. (Jos hyytelösokeri jähmettyy liikaa, voit kuumentaa sen uudelleen juoksevaksi.)

Ja ohje on lehdestä RuokaPirkka, joulukuu 2012.



Tässä vielä Pirkan oma kuva näistä.. Jotenkin ne mun ei vaan ihan tolta näyttäneet..

Huomenna on joulu, miltä nyt tuntuu? Ketä jännittää? Mua ei ainakaan.. Kellä on joulufiilis? No ei multa sitäkään hirveesti löydy.. Hyvää joulua kuitenkin kaikille, jos tänä vuonna vaikka saisi sitten tehtyä sitä joulupostaustakin (;


20.12.2012

Rocky Road-makeiset

Heei jälleen!

Tänään aiheena siis rocky road-makeiset.. Pahoittelen jo alkuun kirjoitusvirheitä, koska laastaroitu sormeni huitoo välillä muitakin näppäimiä kuin on tarkoitus. Pahoittelen myös sitä, että näistä ei ole kuvaa, koska en muistanut ottaa siinä vaiheessa kun levyt olivat ehjiä (tein siis 2xannoksen) ja kun leikatessa meni vähän päreeksi niin ei olisi kauhean kaunista kuvaa saanut : D Ohje on kirjasta nimeltä Pieni herkkukirja.

Rocky Road-karamellit

300g tummaa suklaata (70%) (tai 150g tummaa ja 150g maitosuklaata, itse käytin tätä)
1 dl kuorittuja pistaasipähkinöitä (itse laitoin vain random pähkinäseosta)
6 murokeksiä
1 dl rusinoita (en laittanut, mutta tuovat varmasti hieman kosteutta tavaraan)
10-12 vaahtokarkkia

Rouhi pistaasipähkinät ja murokeksit. Saksi vaahtokarkit pienemmiksi paloiksi.
Sulata suklaa vesihauteessa tai paksupohjaisessa kattilassa. Pyöräytä joukkoon pähkinät, keksinmurut, rusinat ja vaahtokarkit.
Kaada suklaaseos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (20x30cm). Anna jähmettyä jääkaapissa nelisen tuntia tai yön yli. Leikkaa neliöiksi ja kääräise makeiset sellofaaniin (itse laitoin folioon, helpompaa, muttei yhtä kaunista).
Suklaamassan voi myös jähmettää suoraan pieniin makeisvuokiin.


Tässä on kuvaa http://www.gurmee.net/2011/09/19/rocky-road/ tuollaisesta osoitteesta. Omani eivät siis yhtä kauniilta syystä tai toisesta sattuneet näyttämään, mutta laitoin edes jonkinlaista kuvaa, että tietäisi vähän millaisia niistä PITÄISI syntyä. (:

Ei mulla muuta, joululomaa vietellään ja siivoillaan aikasta runsaasti. Lahjat on sentään jo ostettu ja paketoitu. Enää pitäisi toimittaa ne perille. Ehkä se joulu sieltä tulee vielä.. Ja ehkä postaisin tänä vuonna vaikka jotain joulustanikin. Jos vaikka ei menisi sähköt niinkuin viime vuonna kävi *koputtaa puuta*. Ja jospa olisi vaikka lahjapostaustakin luvassa, jos sitä yleensä mitään lahjoja edes saa (:
Hyvää Joulua kaikille, jossei enää ennen tule postailtua!! (:

9.12.2012

Kakkuwaa, kakkuwaa, täytekakkuwaa

Heippa waa!

Niinkun viime postauksessa kauheesti lupailin, niin viikonloppuna palailen kakun kera.. No tässä tätä nyt toivottavasti tulee, jos saan tämän pukattua netin sfääreihin (kiitos nettiyhteyteni, joka olet pätkinyt koko päivän..)
Kuitenkin, tein siis kakun kaverini synttäreille ja..
TÄTTÄRÄÄ, tuossa se nyt on :P
Mulla on ilmesest joku pakkomielle tehä tälle kaverille marsipaanipossuja, viime vuodenkin kakussa meinaan oli.. Tosin siinä oli sellainen possunpinkki yksilö..Tässä kakussa siis esiintyvät (joku HYVIN tarkkanäköinen saattoi huomata jotain yhteneväisyyksiä) Angry Birds:istä tutut possut, Hitler ja Vilauttelija.. AB:stähän ette aivan näitä herroja sentään onneksi löydä, mutta idea on tästä Rovion pelistä lähtöisin. Mutta mitä muuta päältä löytyy on siis mustaa vihreää marsipaania.. Ettei menisi koko juttu aivan sekopäiseksi lötinäksi, ehkäpä kerron hieman mitä kakkuun muuta tuli..

Eli siis, kakkupohja on sokerikakkupohja (4 munan) johon laitoin kaakaojauhetta (Nesquik) tuomaan suklaista makua ja väriä. Täytteeksi tuli kermavaahto-Valio maustettu rahka Valkoinen- kindersuklaa-seos. Eli siis selvennetään hieman tuota sanahirviötä: Otin n.5 kindermunaa ja sulatin niistä suklaan (muista siis poistaa yllätys sieltä sisältä). Annoin jäähtyä hiukan ja aloin vatkata kermaa vaahdoksi. Kerman vaahtouduttua sekoitin siihen sulan suklaan, maustetun rahkan ja maustoin sokerilla ja vaniljasokerilla. Itselläni olisi saanut lisätä vielä sokeria, joten reilusti vaan sitä sokeria tai sitten vaan lisää suklaata. Itselläni tosiaan laitoin 3 dl kermaa ja sen purkillisen rahkaa, paljon siinä nyt on 200g? Ja jäi sitä kyllä ylikin vielä vähän, vaikka sitä tosiaan meni kakun väleihin ja pintaan, jotta marsipaani olisi tarttunut kiinni paremmin. Idea tosiaan koristeluun tuli kun istuin pöydän ääreen ja tiesin faktana, että kaverin lempiväri on musta. Mitään muuta ideaa ei sitten ollutkaan.. Sitten sitä vaan tuijotti marsipaanipötköjä ja huomasi kohta katsovansa Miehekkeen puhelimesta possun mallia.. Ja siitä se taas oli alkanut, se possun väkertäminen.. Hitler ja Vilauttelija esiintyivät kakussa puoliksi vahingossa, puoliksi koska inside-läppä..
Eipä tästä kai kauheasti lisää selitettävää ole.. Vielä vähän lisää kuvia possuherroista.. (:



Hyvää iltayön jatkoa, nährään taas joskus jos jotain fiksua (tai sitten ei) kerrottavaa keksin.. Koulussa tosin vähän kiirettä, joten voi tulla isompaakin taukoa taas.. MöiMöi! (:

3.12.2012

Hedelmäinen pähkinäkakku

Heei!

Vastoin kaikkia odotuksia, iskenkin sitten vielä yllätyspostausta, koska muistin että tein viikonlopuksi teatterin pikkujoulujen arpajaisiin tälläisen voitoksi. Ohjeen löysin Yhteishyvän Ruoka-liitteestä:
elikkä täältä pesee:

kuva lainattu yhteishyvän sivuilta


Hedelmäinen pähkinäkakku:  n.14 annosta

1 ps (200 g) pähkinäsekoitusta
1 ps (100 g) kuivattuja ananaspaloja
5 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2½ tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl pomeranssin kuorta
1 tl inkivääriä
2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
1½ dl sulatettua voita tai margariinia
1 dl ananastäysmehua

Kuorrutus:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1½ dl tomusokeria
1-2 rkl maitoa tai kermaa

Voitele ja korppujauhota rengaskakkuvuoka (n.1,7l). Säästä pähkinöistä 3/4 dl koristeluun, rouhi loput. Säästä ananaksista muutama pala koristeluun ja pilko loput. Sekoita kulhossa kuivat aineet. Sekoita joukkoon pähkinät, ananakset, kerma, kananmunat, rasva ja mehu. Kaada taikina vuokaan ja paista 175'C uunin alatasolla noin 50 minuuttia tai, kunnes pistettäessä tikkuun ei tartu taikinaa. Kumoa kakku ja anna jäähtyä. Notkista tuorejuusto ja sekoita tomusokerin ja maidon kanssa juoksevaksi kuorrutteeksi. Valuta kuorrute kakun päälle. Koristele pähkinöillä ja ananaspaloilla.


Ja tuolta näytti oma tekeleeni.. Tosin kuvan muistinkin ottaa vasta kun olin sen sellofaaniin äheltänyt.


Niin ja saatiinhan me tänään uuden uutukaiset FAI:n hupparitkin :P


Ja lopetukseksi vielä randomrage: netti pätkäsee 13 minuutin välein.. missä vika.. kenelläkään muulla samaa ongelmaa Saunalahden nettitikun kanssa? Ja aivan lopuksi randompic perjantailta, pikkujouluihin olin lähössä.. Oli ihan kivat meikit ja sillai, mut ei niistä taas saanu mitenkään kunnon kuvaa.. 


Höpinöitä

Niin terve vuan (:

Vähän on ollut taas taukoa tästä postailusta, ei ole paljoa ollut kerrottavaa. Nyt kuitenkin ajattelin hiukan ryhdistäytyä ja tulla edes ilmoittamaan olevani edelleen hengissä. Seuraavan viikonlopun jälkeen tulee toivottavasti ainakin postausta jostain ruokapuoleenkin liittyvästä, koska kaverin synttäreitä pukkaa ja olen vähän lupautunut hänelle kakkua tekemään.. Toivottavasti muistaisin vaan räppäistä kuvan sitten siitä, ennen kuin katoaa parempiin suihin. Tällä hetkellä ei ole oikein mitään ideaa vielä kakun ulkonäöstä, mutta mustaa ja vihreää siihen saattaa tulla. Ellen keksi jotain parempaa x)
http://browse.deviantart.com/?q=cake&offset=48#/d206pz7

Tollanen olis aika komee.. Ei taida vaan ihan taidot riittää siihen.. Kuvan tarjoaa deviantart, by TheForest.
Sitten piti kuitenkin valittaa siitä, kuinka tuolla on lunta. Lumi ei itselleni ole se suurin ongelma, on valoisampaa ja kauniimpaa kun kaikki ei ole vain paskanruskeaa ja märkää ja mutaista. Kuitenkin ongelma on se, että pitää olla kylmä. Täälläkin -23'C ei sovi minun kesäärakastaville aivoilleni millään lailla. Ei oikein tiedä mitä sitä oikein pitäisi päällensä laittaa. Itse en pidä neuleista, enkä varsinkaan minkäänlaisista villapaidoista. Kengissä jäätyy varpaat ja nenäkin on aivan jäässä. Sitten eräs talven ongelma lisää; talvi-iho. Kaiken aikaa saat uiskennella ties minkälaisissa rasvapurkeissa ja purnukoissa ja silti jostain löytyy kuiva kohta. Ai kun on mukavaa. Not.

http://browse.deviantart.com/?q=snow#/dtunf5


Kuvan tarjoaa jälleen deviantart, by Jodmiester. Kaunis postikorttimaisema. On täälläkin melkoinen postikorttimaisema tosin, en vaan jaksa enää näin yöllä lähteä kuvaamaan sitä tuonne kylmyyteen. Kolmas asia mistä minun piti ilmaista pikaisesti, on se että meillä oli teatterin pikkujoulut tänään. Eilen illalla kirjoitettiin esitystä, joka vedettiin sitten hyvin paljon improvisoiden. Olihan se ihan mukavaa, mutta itse olen niin hiljainen hissukka, etten mitään osaa kunnolla jutella. Noin niinkuin vain päästä yhtäkkiä repäistynä. Nooh, kuitenkin ihan hyvinhän se meni. 

Palailen tosiaan viimeistään kakun parissa, toivottavasti.. Nähdään taas!!

22.11.2012

Kanasallada ja muuta sellaista

Heloo vaan taas!

Tänään Miehekkeen kanssa tehtailtiin kanasalaattia johon tuli:
Jääsalaattia
Kurkkua
Tomaatti
Salaattijuustokuutioita
Broilerin maustamattomia fileesuikaleita (jotka maustoin suolalla ja broilerimausteella)

Paistoin broilerit jo edellisenä päivänä jäähtymään. Pesin salaatin, tomaatin ja kurkun ja kuutioin kurkun ja tomaatin ja revin salaatin. Heitin sekaan puolen purkkia juustokuutioita. Kaikki sekaisin ja nannaa tulee (: Mieheke kokeili tähän myös chilimajoneesia, oli kai ihan hyvää : D
Kuvaa ei tästä tullut otettua kun muistin koko kuvaamisjutun kun pohjalla oli enää muutama murunen.. Taidettiin vähän vaan olla nälkäsiä : D

Mutta taas vaihteeks kevennykseks ja postauksen pidennykseks gallerian maailmoista lainattua "kyselyä". Have fun week u all :3

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=383319838408394&set=a.259763710764008.61216.100001911435729&type=1&theater

1. minkä värisellä tuolilla istut nyt? - musta sohva
2. minkä värinen paita sinulla päällä? - harmaa
3. millainen logo/taustakuva sinulla on nyt kännykässäi? - Victoria Frances, Angel of Death
4. mikä on kännykässäsi soittoäänenä? - :Thunderstone - I almighty
5. ketä & mitä mietit juuri nyt? - väsyttää ja huomista
6. montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit? - alle 6
8. tuorekurkku vai suolakurkku? - tuore
9. joululoma vai kesäloma? - kesä
10. käveletkö sateessa? - mieluummin en
11. mikä on viimeisin lause jonka sanoit? - jotain epämääräistä muminaa x)
12. kenelle sen sanoit? - äidille
13. mitä odotat tällä hetkellä eniten? - varmaa viikonloppua
14. mitä pelkäät tällä hetkellä eniten? - näytön epäonnistumista 
15. mitä söit viimeksi? - Banaanin
16. mitä joit viimeksi? - Limua
17. voisitko kuvitella olevasi opettaja? - En 
18. kuinka pitkä olet? - 173
9. mitä kuuntelet juuri nyt? - En mitään
20. montako lävistystä sinulla on? - 7
21. missä lävistykset ovat? - korvissa ja navassa
22. mitä sinulla tulee mieleen sanasta vaahto? - kermavaahtoo ja lättyjä :P
23. minkä nimistä lehteä luit viimeksi? - forssan lehti
24. minkä nimistä huulirasvaa käytät? - rainbow
25. onko tylsää juuri nyt? - ehkä hiukan
26. keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi? - Mieheke
27. minkä väriset hiukset sinulla on? - musta-punaset
29. harjaatko hiuksesi joka päivä? - kyllä
30. minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät? - mitä sattuu olemaan
31. minkä värinen on hiusharjasi? - ruskea
32. mitä kanavaa katsot eniten? - nelonen?
33. kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua? - isä
34. minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi? -joku 3 maybe?
35. oletko ikinä jäänyt luokallesi? - en
36. oletko koskaan ollut ihastunut vanhempaan kuin sinä? - kyllä
37. oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi? - en
38. lempieläimesi? - kisuuu.. ja maastonakki :3
39. onko sinulla riitoja ystäviesi kanssa tällä hetkellä? - ei
40. milloin viimeksi joku sanoi sinulle jotain? - äiti, hetki sitten
41. Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa? - varmaa äidin
42. vietätkö paljon aikaa internetissä? - liikaakin
43. vihaatko koulua? - tavallaan ja tavallaan en
44. oletko hemmoteltu? - ehkä vähän
45. juotko paljon vettä? - yritän ainakin
46. mitä hammastahnaa käytät? - pepsodent
47. onko sinulla kännykkää? - onjuu
48. jos on niin minkä merkkinen? - Nokia x3-02
49. onko sinulla rusketusta? - ei
50. ärsyynnytkö helpolla? - riippuu päivästä
51. miten purat vihaasi? - mököttämällä ja avautumalla sit jonkulle
52. oletko koskaan saanut potkuja töistä? - en
53. oletko ollut töissä? - kyllä
54. haaveiletko paljon? -  toisinaan
55. millaisen tatuoinnin haluaisit? - korsettinyöritys ja rusetit takareisiin ja sellasen missä olisi käsiraudat, mustapunaset merenkulkutähdet ja teksti "It can't rain all the time"
56. käytätkö alkoholia? - harvoin
57. milloin oksensit viimeksi? - en muista
58. kengännumerosi? - 41-42
59. onko se mielestäsi iso? - aivan liian iso
60. miltä sinusta tuntuu juuri nyt? - väsy
61. menisitkö naimisiin rahan takia? - en
62. oletko enemmän äidin vai isän tyttö/poika? - isän kaii
63. kirjoittavatko ihmiset nimesi väärin? - aika harvoin
64. jättäisitkö sukunimesi jos sinusta tulisi kuuluisa? - luultavasti
65. kuinka vanha haluaisit olla? - 18
66. oikea/vasen/molemmat kädet? - oikea
67. puhutko muita kieliä? - suomi, englanti, ruotsia muutaman sanan
68. elätkö elämääsi? - yritän
69. onko sinulla pahoja tapoja? - varmaan
70. jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, mikä sen nimi olisi? - varmaan jotain tosi jännää x)
71. laulatko hyvin? - tietysti
72. onko elämäsi ollut hienoa tähän asti? - onha niitä tähtihetkiä joitain ollut (:
73. oletko itsevarma? - en 
74. tajuavatko muut sinut väärin? - yleensä
75. poltatko? - en
76. luetko sanomalehtiä? - toisinaan
77. mitä näet ensimmäisenä kun katsot vasemmalle? - kajarit ja ikkunan
78. mitä mietit juuri nyt? - nukkumaan pitäis mennä
79. kenen kanssa katsoit viimeksi leffaa? - Miehekkeen
81. rakastatko jotakuta ? - kyllä
82. oletko nukkunut ulkona? - teltassa
83. oletko ollut syömättä yhtenä päivänä? - kyllä
84. oletko nukkunut koko päivän? - en
85. paras inside-vitsinne? - en kherro (:
87. kuka nauroi viimeksi sinulle? - Varmaa teatteriporukka
88. ovatko vanhempasi yhdessä, jos ei kumman kanssa asut? - on yhdessä
89. onko sinulla oma huone? - on
90. oma tietokone? - on
91. entäpä tv ,sänky, oma vaatekaappi? - sänky ja vaatekaappi löytyy
92. riittääkö? - vähitellen juu



Niiiih, että tässäpä tää nytte sitten, möimöi :3

http://abbracciamiebasta.tumblr.com/page/8


20.11.2012

Morsojen läpilento

Helooo!!

Mie halusin postaa teille jotain, kun viime kerrasta on jo yli viikko.. Mutta mie aloin nyt laihuttaan, niin ei oo oikein voinu mitään leipoa, ettei sitten tule vallan kauheita houkutuksia syödä niitä leipomisen tuotteita :P jotenka ratkaisuksi keksin tehdä tällaisen "kyselyn" joka on jostain gallerian saloista repäisty.

http://infinitepinkprincess.tumblr.com/post/36155262526 



Vihaatko sitä kun ihmiset laittavat "rakastan sinua" heidän profiilinsa? - en, mutta se ärsyttää jos sen perään on harrastettu oikein kunnon hymiönraiskausta "rakastan sua <3<3<3<3<33<3<3 ;333 :333 :DDxDD:PP"-style..
Suunnitelmia illalle? - kone ja nukkua
Oletko avoin tunteistasi vai sulkeutunut? - riippuu kelle puhuu
Olotilasi juuri nyt? - väsyttää
Nukutko mielummin yksin vai jonkun kanssa? - jonkun kanssa, riippuen tietenkin seurasta
Oletko hyvällä tuulella? - iha semi
Voisitko valvoa kokonaisen yön sen ihmisen kanssa jota suutelit viimeksi? - toki voisin, jos pysyisin hereillä
Mikä nyt vaivaa? - väsyttää
Kuka oli viimeisin ihminen joka tekstasi sinulle? - Mieheke
Ajattele aikaa heinäkuu 2007, olitko sinkku? - kyllä
Ajattele aikaa syyskuu 2011, seurustelitko? - kyllä
Nimeä asia jonka haluat? - Miehekkeen kainaloon nukkumaan, vaikkei se money:kaan pahitteeks olisi
Mikä on omituisin uni jonka olet koskaan nähnyt? - monia
Pidätkö siitä kun ihmiset leikkivät hiuksillasi? -riippuu henkilöstä
Mitä viidennessä tekstiviestissäsi lukee? - jotain jännää (:
Vihaatko ihmistä jolle juttelit viimeksi? - en
Onko sinulla koskaan ollut valkoista ja mustaa kissaa? - ei
Oletko koskaan saanut tekstiviestiä joka on saanut sinut itkemään? - kyllä
Jos joku kysyisi sinulta juuri nyt että "oletko okei?", oletko? - joo
Suunnitelmia viikolle? - Topis, treenit, lenkkeilyä ja Miehekettä
Oletko tekstaillu sen miehen kanssa, ketä halailit viimeksi? - kyllä
Itkitkö viime viikolla? - en tainnu
Osaatko kokata? - kai sitä niinki vois sanoo
Onko sinulla siskoa? - ei
Onko kukaan koskaan sanonut sinulle että puhut nopeasti? - on
Onko sinulla ylläsi nyt jotain jonka lainasit joltain? - ei
Kuka oli viimeisin ihminen kenen kanssa kävit syvällistä keskustelua? - Mieheke
Onko olemassa ihmistä joka on vastakkaista sukupuolta ja merkitsee sinulle paljon? - on
Milloin viimeksi juttelit ihmiselle joka satutti sinua eniten? - jaa-a
Mitkä ovat suunnitelmasi illalle? - kone ja nukkua
Minkä väriset silmät sinulla on? - siniharmaat
Nimeä asia josta et pidä tässä päivässä - väsymys
Nukuitko viime yön yksin? - joo
Onko huoneessasi jotain joka muistuttaa menneistä? - kyllä vaan
Oletko koskaan valvonut kaksi yötä putkeen? - en
Milloin viimeksi halusit lyödä jotakin ihmistä kasvoihin? - varmaa toissa kuussa
Pelkäätkö hämähäkkejä? - en
Oletko turhautunut johonkin poikaan tai tyttöön? - oi kyllä
Oletko koskaan suudellut ketään jonka nimi alkaa M kirjaimella? - kyllä
Onko olemassa joku jota ilman eläminen voisi olla vaikeaa? - kyllä
Jos voisit muuttaa silmiesi värin, minkä väriseksi muuttaisit ne? - nää on ihan hyvät, mut ois tosi tummanruskeet/melkeen mustatki tosi kauniit.. (:
Tuntuuko sinusta että olet tajunnut elämän? - melko harvoin
Rehellisesti, ajatteletko maailman loppuvan vuonna 2012? - en
Oletko koskaan pudottanut puhelinta? - ehkä joskus, oho : D
Haluaisitko kieli lävistyksen? - en
Onko kahden kuukauden aikana tapahtunut jotain, joka sai sinut todella iloiseksi? - kyllä vaan (:
Oletko koskaan suudellut kahta ihmistä saman päivän aikana? -en
Haluatko nähdä paranormal activity 2? - oikeastaan en
Omistatko pinkkiä pyjamaa? - en taida
Voistko koskaan jakaa poikaa parhaan ystäväsi kanssa? - en
Oletko koskaan katsonut ohjelmaa nimeltä täydelliset naiset? - joskus ehkä vahingossa
Onko sinulla nenälävistyksiä? - ei
Onko ärsyttävää kun ihmiset kysyvät neuvoa, mutta tekevät sitten päinvastoin?- on
Millainen päiväsi on ollut? - perus tiistai
Voisitko harrastaa seksiä sen vastakkaisen sukupuolen kanssa kenen kanssa tekstailit viimeksi? - kyllä vaan (:
Viimeisin ihminen kenen kanssa katsoit elokuvaa? -Mieheke taisi olla
Onko itsevarmuus söpöä? - onhan se, kunhan se ei sentään ole itserakkautta
Oletko pettynyt? - en
Mitä kuuntelet juuri nyt? - en mitään
Rehellisesti, onko kukaan nähnyt sinua alusvaatteissa kuukauden aikana? - on
Oletko yksin juuri nyt? - porukat ovat paikannettavissa alakerrasta
Oletko tehnyt jotain jonka olet luvannut itsellesi olla tekemättä? - kyllä vaan
Tykkäätkö nukahtaa sateen ropinaan? - en enää, minulle tuli ilmeisesti jotkin traumat Tapaninpäivän myrskystä. Siitä syystä pelkään myös vähänkin kovempaa tuulta ja olen muutenkin paljon säikympi kuin ennen sitä.
Milloin viimeksi nauroit niin paljon että sinun oli vaikea hengittää? - lauantaina
Miltä hiuksesi näyttävät juuri nyt? - märät ja komean juurikasvun valtaamat
Ajatteletko että olet oppinut virheistäsi?- toisista kyllä, toisista vähän vähemmän
Ajatteletko että jollakin on tunteita sinua kohtaan? - toivottavasti (:
Seurusteletko? - kyllä
Ajatteletko että moni ihminen ajattelee/puhuu pahaa sinusta? - siltä se ainakin välillä tuntuu..

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=357942260969283&set=a.287525048011005.63215.212137828883061&type=1&permPage=1



Paljonko vuosia täytät vuonna 2013? - 18
Voisitko seurustella jonkun kahdeksan vuotta vanhemman kanssa? - en
Oletko mustasukkainen? - yleensä vain aiheesta, joskus kuitenkin aiheettakin
Oletko hyvä peittämään oikeat tunteesi? - riippuu keneltä ne pitää peittää, kaikkein läheisimmät tuntee niin hyvin, että heiltä en oikeita tunteita oikeastaan edes pysty peittämään.
Mainitse kaksi asiaa, jota odotat innolla? - Viikonloppu, Topin pikkujoulut
Oletko ikinä kävellyt seinää päin? - kyllä
Ajattelet jotakuta, etkö niin? - Nyt kun kysyit, niin aloin ajatella.
Mitä tekisit, jos viimeinen ihminen jota pussasit, vihaisi sinua? - Olisin todella hukassa.
Miltä hiuksesi näyttävät tällä hetkellä? - Märiltä ja komean juurikasvun kansoittamilta.
Milloin itkit viimeksi? Miksi? - En muista
Voisitko olla kuukauden puhumatta parhaalle ystävällesi? - En
Luuletko, että joku ajattelee sinua tällä hetkellä? - Ehkä joku jossain päin maailmaa
Kerro paidasta, joka on ylläsi. - Harmaa Kiroileva siili- t-paita, jossa lukee "no emminä tierä!! minoon MIES!! "
Mikä on viimeinen alkoholiton juoma, jonka nautit? - Mehu
Vilkutatko kun näet ihmisiä joita tunnet? - Toisinaan, riippuen tietysti ihmisestä
Onko vanhempasi suojelevaisia sinua kohtaan? - Sillain sopivasti
Mikä oli viimeisin punainen asia minkä söit? -Ketsuppi makaronilaatikossa
Viimeinen ihminen joka kommentoi sinulle Bloggerissa: - Siitä on pitkä aika, mutta eräs lukijani.
Keneltä on viimeisin viestisi? -Mieheke
Tykkäätkö saada isoja haleja?- Kyllä
Jos hyppäisit nyt huoneesi ikkunasta, kuinka pahasti sinun kävisi? - Miten nyt yleensä käy kun hyppää toisesta kerroksesta, kyllä siinä jotain damagea saattaisi tulla
Entä tatuoinnit? - Tänne vaan, suunnittelu on tosin vielä työn alla..

VIIMEISIN
☺ paikka jossa olit, kun kotiasi ei lasketa? -Prisma
☺ henkilö kenen vieressä nukuit? - Mieheke
☺ henkilö jolle soitit? -Mieheke
☺ joka soitti sinulle? - Isä
☺ jolle lähetit viestin? - Mieheke
☺ jota halasit? - Äiti
☺ tv-ohjelma jota katsoit? - Jokin koira-ohjelma
☺ asia jonka ostit? - Mango
☺ lahja jonka sait? - Öö, kaulakoru?
☺ lehti jonka luit? - Forssan lehden lyhyitä luin tauolla

OLETKO VIIME KUUN AIKANA
♦ ollut ihastunut? - Ja enemmänkin
♦ ollut kuumeessa? - En tietääkseni
♦ noloillut? - En kauheasti kai ainakaan
♦ ostanut karkkia? - En ole varma
♦ syönyt jäätelöä? - En
♦ tuntenut itsesi tyhmäksi? - Aina välillä ehkä juu
♦ valehdellut? - Ei muistu ainakaan mieleen

KUMPI
• suomalainen vai ulkomaalainen musiikki? - Ulkomaalainen
• jäätelö vai karkki? - Karkki, paitsi kuumana kesäpäivänä ja välillä muutoinkin ehdottomasti jäätelö :P
• kissa vai koira? - Koira meillä jo on, joten ottaisin kyllä mielelläni edelleen sen kissan näistä pieleenmenneistä parista yrityksestä huolimatta :/
• yö vai päivä? - Riippuu seurasta (:
• aamu vai ilta? - Molemmat
• kylmä vai lämmin? - Lämmin
• kesä vai talvi? - Kesä
• värikäs vai mustavalkoinen? - Riippuu ihan asiasta, itse olen mieluiten tumma (:
• raha vai rakkaus? - Rakkaus, vaikkei siitä rahastakaan ole vielä haittaa ollut
• banaani vai omena? - Bannaaana
• oranssi vai vihreä? - Vihreä
• pusu vai hali? - Riippuu vähän keneltä

OLETKO KOSKAAN
☻ nukkunut yli 12h? - Kyllä
☻ nukkunut tunnilla? - Kyllä
☻ katsonut K15 elokuvia alaikäisenä? - Kyllä
☻ katsonut yli K18 elokuvia alaikäisenä? - Kyllä
☻ datannut yli 5h putkeen? - Kyllä
☻ laulanut suihkussa? - En
☻ kaivannut jotakin niin, että sattuu? - Kyllä
☻ huijannut pelissä? - Ei ainakaan muistu mieleen, olen niin huono huijaamaankin x)
☻ ollut todella iloinen? - Kyllä

MENNEISYYS
○ kaipaatko menneisyyttäsi? - Harvoja asioita
○ mitä teit 5h sitten? - Taisin olla matkalla kotiin, tai juuri lähdössä lenkille
○ mitä teit eilen? - Topis ja kotona sain mun säärikarvat valmiiksi, ainakin melkein, pitäisi niitä ehkä vähän vielä parannella kun ne on vielä hiukan rumat toisin paikoin : D
○ mitä teit viikko sitten? -Kökötin varmaan tässä varsin samalla paikalla kuin nytkin..

TULEVAISUUS
♣ mitä teet huomenna? - Mieheke tulee tänne ja treenit
♣ mitä teet 5h päästä? - Toivottavasti nukun
♣ mitä teet viikon päästä? - Olen juuri tehnyt näytön ja stressaan miten se meni ja luultavasti mietin mitä laitan pikkujouluihin ja sellaista : D
♣ mikä sinusta tulee isona? - Kondiittori olisi kiva

YSTÄVÄT
♥ onko sinulla paljon ystäviä? - Ei
♥ entäpä kavereita? - On niitä muutama enemmän
♥ kumpia on enemmän? - Kavereita
♥ onko kukaan ihastunut sinuun? - Toivottavasti
♥ onko kukaan särkenyt sydämesi? - On
♥ oletko särkenyt jonkun sydämen - En sitte tiedä

SEKALAISTA
◘ käytätkö huulirasvaa? - Olen lähinnä riippuvainen siitä
◘ missä olet nyt? - Kotona, omassa huoneessani
◘ väsyttääkö? - Hiukan
◘ tylsistyttääkö? - Hiukan
◘ tykkäätkö banaanista? - Kyllä
◘ syötkö salaattia? - Kyllä
◘ mitä teet seuraavaks? - Menen varmaan nukkumaan
◘ kenelle puhuit viimeisimpänä mesessä? - Jaa-a, koskahan olin viimeksi mesessä
◘ oletko murtanut luitasi? - En
◘ oletko iloinen nyt? - Perustylsistynyt sanoisin enemmänkin
◘ mitä kuuntelet nyt? - En mitään
◘ syötkö tällähetkellä jotain? - En
◘ kiroiletko? - Vähän liikaakin
◘ pelkäätkö jotain? - Ahtaita paikkoja, korkeita paikkoja. Nykyään en enää pidä myöskään myrskyistä, tuulesta tai sateesta ja pimeyskin ahdistaa ja pakottaa vain juoksemaan kovempaa päästäkseen takaisin valokeilan luokse turvaan. Miksi olen tälläinen vanmainen.
◘ juotko kahvia? - Kyllä
◘ teetä? - Harvoin
◘ mitä kaikkea olet tehnyt tänään? - Topis, kaupas, lenkil, kotona
◘ oletko nukkunut samassa sängyssä vastakkaisen sukupuolen kanssa? - Kyllä
◘ mihin käyttäisit 20 euroa nyt? - Varmaa vaatteisiin tai joululahjoihin
◘ mitä et malta odottaa? - Jaa-a, viikonloppua maybe?
◘ entä tukeeko ystäväsi sinua? - Kyllähän ne
◘ oletko tekstannut tänään jollekkin? kenelle? -Mieheke, mutsi ja Veera

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=342763075808906&set=a.328376713914209.76964.317742888310925&type=3&theater


Tässä siis vähän postausta ja ehkä myös hieman lisää tietoa minusta (; Kuvat on paikannettu We Heart It:n kautta, mutta niiden alta löytyy osoitteet mistä ne ovat sinne päätyneet..

Kiitos ja Ööitä :3



12.11.2012

---

Edellisestä postauksesta poiketen, jossa kisuani hypettelin, tulin vain ilmoittamaan että jollakin on todella pahasti jollain tasolla jotain sitä vastaan, että meillä on kissa.. Jos ei joku vielä tajunnut mitä tarkoitan, niin mun vaava siirtyi kalikiviruksen johdosta vihreämmille niityille.. R.I.P.


En lähtöäsi todeksi uskoa voi,vaikka sen itse näin,jo kellot
soi.Kellot nämä kohtalon,maailman toisen on.Ne sille kilkuttaa,
joka matkan täällä lopettaa.Matkan elämästä,asiasta tärkeästä.
Miks sun nyt jo lähteä piti, miks piti mut yksin jättää..Mutta jäithän
sinäkin yksin.Kiitos kun opetit minulle mitä on kun rakastaa koko
sydämestään, mutta sitä ei olisi tarvinnut opettaa,miltä tuntuu,kun
rakkainpansa menettää R.I.P. Nikita 4.8.2012 - 11.11.2012 Ikävä kova, vaikket meillä ehtinyt kuin viikon maallista taivaltasi kulkea. Lepää rauhassa, rakas <3




Käytii vähä pesulla..