19.7.2012

Nachogratiini

Naminamisafkaa kesän kunniaksi :P Omia kuvia ei tullut otettua koska vatsa murisi siihen malliin, ettei mitään aikaa kuvien ottamiselle jäänyt : D kuitenkin, nyt ohjetta kehiin:

1 sipuli
3 tomaattia
400g jauhelihaa
2rkl taco-mausteseosta
4tl pizzamaustetta
1 dl vettä
1 tlk ananaspaloja
200g valkosipulituorejuustoa
300g suolattuja nachoja tai tortilla chipsejä
150g juustoraastetta

Ja toimintaohjeet seuraavat tässä:
Hienonna sipuli ja paloittele tomaatit. Kypsennä jauheliha ja sipuli paistinpannussa. Mausta mausteseoksella ja pizzamausteella. Lisää tomaatit, vesi, ananas (ei lientä) ja tuorejuusto. Hauduta miedolla lämmöllä hetken aikaa. Älä anna jäähtyä ennen gratiinin “kokoamista” tai tarvittaessa lämmitä uudelleen (jauhelihatäyte ei ehdi lämmetä uunissa, sillä nachot palavat herkästi). Laita voideltuun uunivuokaan pohjalle puolet nachoista ja levitä jauhelihaseos päälle. Lisää loput nachot ja ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 225 asteisessa uunissa 5-10 min.


Ohje tosiaan pöllitty siis ihanaiselta  Kinuskikissalta.

Anteeks tosiaan tästä postausten vähyydestä, ei oo kauheest ollu kirjoteltavaa. Yhen uuden hameen voisin esitellä. Tai kaksikin.. Ja ehkä kengät, jos ei ole niitä tullut vielä esiteltyä.. Well, see U :3