24.8.2013

Päivän asu 24.8.

Vähä kaverin 18v. Synttäreitä juhlistaan..
Hame- itse tehty
Toppi- Europehouse
Sukkikset- Tarjoustalo
Korut- Mieheke, Europehouse,  Varusteleka, Vero Moda
Kengät - Kenkämaailma
Vyö-Prisma

6.8.2013

Kuopio RockCock 2013

Heippa vaan taas!
Nyt on siis päästy jo kotiin asti tuolta Kuopijosta.. Oikiastihan myö tultiin jo sunnuntaina kotiin, mutta on ollut tässä autokoulujuttuja, niin nyt vasta pääsen purkamaan kuvasaldoa. Eli tosiaan, torstaina jo miehekkeen kanssa hypättiin aamulla klo 7.59 junaan Humppilan asemalta, matkailtiin Pieksämäelle, vaihdettiin junaa ja matka jatkui Kuopioon. Majoitus tosiaan aukesi vasta 19.30, joten jätettiin rinkat rautatieasemalle säilytykseen ja lähdettiin tutustumaan Kuopion tarjontaan. Melko selkeältä kaupungilta noin niinkun vaikuttaa, kun hetken aikaa kiertelee. Kannattaa käydä sellasessa ruokapaikassa kun Marmana ja tilata sellainen pizza kun Marmana Special. Aivan törkiän hyvää ja törkiän täyttävää. Ei oo meinaan moneen kertaan tullu syötyä Miehekkeen ruokia kun toinen ei jaksanut : D Meidän ikäväksi alkoi sataa kuljeskellessamme ja lopulta päädyimmekin vain asemalle odottelemaan, että majoitus aukeaa. Sekin tuli todettua, että Kuopiossa on pirusti ylämäkiä.
Perjantaina olin Miehekkeen kanssa talkoolaisena, pidettiin artistiruokailua. Tuli nähtyä niin Von Hertzen Brothers, Mokoma, Cheek, Klamydian Vesku, Amaranthen jätkät ja Hynynen. Ainakin, saattoi olla että joitain jäi nyt puuttumaan. Cheek naureskeli miun nautapadalle.. Perjantain soitti myös Amaranthe, ja sitä vartenhan minä sinne menin, joten kävin sen sitten kanssa katsomassa. Oli mahtavaa (:
Kuvia klikkaamalla isommaks!











Lauantaina mentiin kyydillä ensin check-in:ille, kun ei oltu varmoja osataanko kävellä majotukselta Väinölänniemelle. Check-iniltä lähdettiin kauppaan ostamaan aamupurtavaa ja juotavaa ja kierreltiin taas hieman, käytiin satamassa torilla ja sellaista. Sitten mentiin odottamaan porttien aukeamista. Portit aukesivat 13.30. Ensin festarialueella kierreltiin hieman, ostettiin Turmion Kätilöiden Jalopiina-hupparit (50€/kpl) ja sitten mentiin juomaan slashia, siis sitä jäähilejuomaa. Oli niin hieno muki, että oli pakko ostaa. Keksittiinkin jo sille mukille jatkokäyttöä. Itsehän en ole slashin mikään suurensuuri fani, mutta blue ice-päärynä-yhdistelmä kyllä meni alas. 
Ensimmäiseksi esiintyjistä mentiin katsomaan Petri Nygård, jonka keikka kyllä oli huonompi kuin viime vuotinen..



Petrin keikalta lähdettiin kesken ja siirryttiin venailemaan Turmion Kätilöiden keikan alkua. Pääsin parhaimmillaan 3. riviin, ääni lähti mukana laulamisesta ja nyrkki heilui lähes koko keikan läpi, käsi ei tosin tullut edes kipeäksi, treenannut kenties? Keikka oli ihan mahtava, loistelias, huikea, taas kerran. Kyllä nää jätkät oikeesti osaa hommansa. Kaiken kruunasi Miehekkeen nappaama plektra, jonka ihanainen lahjoitti mulle <3 Keikan jälkeen oli vielä nimmarijakotilaisuus ja sehän oli ihan huikeaa, kiitos TK, ootte ihan huikeita!!









Sitten piti mennä katsomaan Viikate, mutta nälkä yllätti ja jäätiinkin syömään.. Kaija Koo täytyi käydä tsekkaamassa ja Metsatölliäkin fiilisteltiin, sekä tietysti nättiä ilotulitusta. Vähän jäi (okei, paljonkin..) harmittamaan, kun ei löydetty festarialueelta muikkuja. Oisin niin tahtonu, olin odottanut niitä että pääsen Kuopiossa syömään, mutta ei väkisin.. V*ttu.. Niin ja tapasin myös ihanaisen Ventovir:in. Erittäin sympaattinen, lämmin ja mukava ja tietysti äärimmäisen kaunis hahmo, suloisella naurulla varustettuna. 

Sunnuntaina sitten lähdettiin kotia kohti, käytiin Puijon tornissa maisemia katselemassa ja ajeltiin koko päivä kotiin. (: Kiitos kaikille, oli mahtavaa!! Loppuun vähän maisemia Puijosta..





Mukaisan pitkä postaus taas kerran..

Päivän asu 6.8.

Paita- Seppälä
Shortsit- Jostain stadist
Kengät- Citymarket
Korvikset- Gina Tricot

3.8.2013

Kuopio

Kaikki ketkä miettivät miksen postaa mitään, olen Kuopio Rockcock:issa, ja postailen lisää siis taas tämän jälkeen,  vaikkei mitään kuvia paljoa olekaan. Tähän mennessä nähty Amaranthe, Cheek, Klamydia,  Von Hertzen Brothers, Jouni Hynynen.. Ehkä vielä joitain muutakin.. Nämä siis Backstage ruokailussa, Amaranthen keikan kyllä kävin myöskin katsomassa (: